Jossain aiemmassa postissa mainitsinkin, että kirjat on mun ja miehen yhteinen intohimo. Yksi mukavampia tapoja viettää yhteistä iltaa on asettua yhdessä sohvalle ja lukea, kumpikin omia kirjojaan. Aina välillä luetaan ääneenkin valittuja poimintoja, tai kerrotaan kirjan nostattamista ajatuksista.
Viikonloppuna flunssaa sairastaessa oli käsitöiden, kirjojen ja nukkumisen lisäksi aikaa surffailla netissäkin, ja löysin sattumalta ihan uuden maailman, kirjablogit. Eihän se sinällään kovin yllättävää ole, että niistä blogataan ihan siinä missä käsitöistä, ruoasta tai vaatteistakin, mutta enpähän ollut aiemmin yhteenkään törmännyt. Ja nyt niitä löytyi aivan valtavat määrät! Tässä muutamia, joihin aion palata:
Amman lukuhetki
Kirsin kirjanurkka
Kirjojen keskellä
kujerruksia
P.S. Rakastan kirjoja
Nämä blogit innostivat, ehkä täälläkin päästään välillä käsitöiden lisäksi kurkistamaan kirjojenkin maailmaan! Sen verran voin jo alottaa, että tällä hetkellä kirjastosta lainattuina lukemistaan odottavat mm.:
Jacques Bonnet: Kirjaston henget
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Verronen on yksi suosikkikirjailijoistani)
Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa
Colin Greenland: Harmin tiellä

Kommentit
Lähetä kommentti