Tällä viikolla posti toi iloista postia. Voitin Vuosi elämästäni -blogin arvonnassa lipun Helsinkiin messuille. Kädentaitomessut houkuttelivat, mutta päätetiin sitten lopulta lähteä miehen kanssa Kirja- ja Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuille. Kirjat on meidän yhteinen intohimomme, eikä viini ja ruokakaan vastenmielisiä ole :) Syksy on tähän asti ollut melko hektinen, joten messut kuulostaa mukavalta rentoutumispaikalta.
Tästä hektisyydestä johtuen uusia käsitöitäkään ei juuri ole valmistunut. Yhdet vauvan sukat sain valmiiksi, mutta ne matkasivat pieniä jalkoja lämmittämään heti puikoilta päästyään, enkä ehtinyt niitä kuvata.
Toinenkin rentoutumishetki on piakkoin tiedossa, kun lähdetään ensi viikolla syyslomalla (joka mulla tosin on vaan 2 päivää) kahdeksi yöksi Tallinnaan. Ohjelmassa on ainakin käynti Karnaluksissa ja ehkä jossain muuallakin lankaostoksilla. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Karnaluksissa olen käynyt kerran aiemminkin, viime keväänä Hangon käsityöläisten reissulla. Tavaramäärä tuntui tuolloin niin valtavalta, että lopulta en osannut ostaa juuri mitään. Nyt kun tarjonnasta vähän tietää, voi jonkinlaista ostoslistaa tehdä jo ennakkoon. Ainakin Addin bambupyöröt sekä 15cm sukkapuikkoja aion hankkia.
Kun käsityökuvia ei tähän hätään löydy, laitetaan loppuun kuva siitä, miten sateisia syyspäiviä kissan mielestä kuuluu viettää.

Kommentit
Lähetä kommentti