Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2011.

Tallinnasta

  Tallinnasta kotiuduttiin jo reilu viikko sitten ja arki töineen on taas alkanut niin kiireisenä, että vasta nyt ehdin postittamaan lomakuulumisia. Reissu oli varsin onnistunut. Yövyttiin 2 yötä Meriton Grand Conference & Spa -hotellissa . Nimi on pitkä ja hankala muistaa, mutta itse hotelli oikein mukava. Meidän huone oli hotellin uudessa siivessä (rakennettu 2007) ja raikkaaksi ja valoisaksi sisustettu. Hotellin allas- ja saunaosastoa käytettiin vain kerran (ihan kiva, kun kuului hintaan, mutta en olisi kyllä erikseen maksanut), mutta kuntosalilla mies ehti käydä useamminkin. Oli kuulema hyvä. Hotellin sijaintikin oli erinomainen, ihan vanhan kaupungin kupeessa. Oikeastaan ainoana miinuksena oli hotellin koko, lauantaiaamun aamupalalla oli aikamoinen hälinä ja tungos... mutta niin kai melkein missä tahansa syysloman aikana. Hotellin yhteydessä oli myös viehättävä kahvila, josta kahvin ja suussasulavien leivonnaisten lisäksi sai myös oivallista teetä. Matkan aikana huoma...

Lukemattomia maailmoja

Jossain aiemmassa postissa mainitsinkin, että kirjat on mun ja miehen yhteinen intohimo. Yksi mukavampia tapoja viettää yhteistä iltaa on asettua yhdessä sohvalle ja lukea, kumpikin omia kirjojaan. Aina välillä luetaan ääneenkin valittuja poimintoja, tai kerrotaan kirjan nostattamista ajatuksista.  Viikonloppuna flunssaa sairastaessa oli käsitöiden, kirjojen ja nukkumisen lisäksi aikaa surffailla netissäkin, ja löysin sattumalta ihan uuden maailman,  kirjablogit. Eihän se sinällään kovin yllättävää ole, että niistä blogataan ihan siinä missä käsitöistä, ruoasta tai vaatteistakin, mutta enpähän ollut aiemmin yhteenkään törmännyt. Ja nyt niitä löytyi aivan valtavat määrät! Tässä muutamia, joihin aion palata: Amman lukuhetki Kirsin kirjanurkka Kirjojen keskellä kujerruksia P.S. Rakastan kirjoja Nämä blogit innostivat, ehkä täälläkin päästään välillä käsitöiden lisäksi kurkistamaan kirjojenkin maailmaan! Sen verran voin jo alottaa, että tällä hetkellä kirjastosta la...

Veljeksille

Kummipojasta tuli loppukesästä isoveli. Siihen hätään en ehtinyt mitään tehdä tai lähettää hänelle tai pikkuveljellekään. Ensi viikolla pikkuveljellä on ristiäiset, joihin ei valitettavasti päästä osallistumaan, mutta sain kuitenkin aikaiseksi jotain pientä molemmille pojille (jotain hyvää flunssasakin, jota oon sairastanut koko viikonlopun!). Pikkuveli saa perinteiset, miehekkään harmaat tossut. Lankana Wool, jonka menekki jäi punnitsematta, reilusti alle kerä kuitenkin. Puikkoina oli 3,25 milliset.  Isoveljelle puolestaan lähtee oma laukku. Ikää pikkumiehellä on 1,5 vuotta, ja ainakin muita tuttavapiirin saman ikäisiä laukut kovasti viehättävät. Toivottavasti tämäkin on mieleinen! Laukku on vuoritettu yksivärisellä tummanpunaisella kankaalla. Kaikki kankaat on peräisin tilkkukokoelmistani. Erityisen tyytyväinen tässä laukussa oon tohon painokuvioon. Kirjaimet on painanettu puisella syömäpuikolla (siinä oli sellainen tasainen pää), ja veljekset peukalolla ja etusormella. Vii...

Arpajaisvoitto

Tällä viikolla posti toi iloista postia. Voitin Vuosi elämästäni -blogin arvonnassa lipun Helsinkiin messuille. Kädentaitomessut houkuttelivat, mutta päätetiin sitten lopulta lähteä miehen kanssa Kirja- ja Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuille. Kirjat on meidän yhteinen intohimomme, eikä viini ja ruokakaan vastenmielisiä ole :) Syksy on tähän asti ollut melko hektinen, joten messut kuulostaa mukavalta rentoutumispaikalta. Tästä hektisyydestä johtuen uusia käsitöitäkään ei juuri ole valmistunut. Yhdet vauvan sukat sain valmiiksi, mutta ne matkasivat pieniä jalkoja lämmittämään heti puikoilta päästyään, enkä ehtinyt niitä kuvata. Toinenkin rentoutumishetki on piakkoin tiedossa, kun lähdetään ensi viikolla syyslomalla (joka mulla tosin on vaan 2 päivää)  kahdeksi yöksi Tallinnaan. Ohjelmassa on ainakin käynti Karnaluksissa ja ehkä jossain muuallakin lankaostoksilla. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Karnaluksissa olen käynyt kerran aiemminkin, viime keväänä Hangon käsityöläisten r...

Sukkia, ei suppilovahveroita

Tänä syksynä on kuulema sieniä vallan tavattoman paljon. Suppilovahveroitakin löytää valtavasti, ihan mistä tahansa metsästä. Päätin sitten tänään lähteä etsimään niitä ja yllättää töistä kotiin palaavan miehen sienikastikkeella. Moneen vuoteen en ole sienessä käynyt ja sienituntemukseni on varsin rajallinen. Suppilovahveron lisäksi tunnistan tatin (en tosin eri lajeja...), kanttarellin, mustatorvisienen, kärpässienen ja seitikin. Viimeksimainittujen pitäisi äitini oppien mukaan viihtyä samoilla paikoilla kuin suppilovahveroidenkin. Menin siis metsään ja löysin - valtavat määrät seitikkejä enkä yhtään ainoaa suppilovahveroa. En yhtään. Kävin kolmessa eri paikassa.  Ilmeisesti täkäläiset vahverot ja seitikit eivät tule toimeen keskenään... Ruoaksi meillä oli riisipuuroa. Puolukoita sentään löysin yhden piirakan verran lohdukkeeksi. Illalla käytiin tervehtimässä valtavan suloista pientä keskiviikkona syntynyttä poikavauvaa, ja vietiin hänelle lahjaksi tällaiset sukat: Mallina ...

Tupaantuliaisiin tiskirättejä

Ystävä muutti, ja ensivisiitillä ajattelin viedä uuteen kotiin parin neulottuja tiskirättejä. Näitä on minusta aina mukavampi antaa 2, ellei saajalla jo ennestään ole neulotut rätit käytössä. Toinen voi sitten olla käytössä ja toinen pesussa. Rätit valmistuivat mukavasti koulutuspäivässä luentoja kuunnellessa, ja mallineuleetkin syntyivät siinä hetken mielijohteesta. Tuli kyllä ihan kivat. En vaan ymmärrä, miten en koskaan saa räteistäni neliöitä. Vaikka kuinka mallaan ja mittaan, lopputuloksena on aina hieman lätistynyt neliö...   Kuvissa näkyy mallineuleet kummaltakin puolelta. Lankana näissä oli puuvillalankojen jämiä, tuo beige on Mandarin petit, mutta siniharmaasta en osaa merkkiä sanoa. Melko saman vahvuinen kuitenkin. Lankaa kului 20g per rätti. Puikkoina näissäkin oli 3mm bambut ja reunan virkkauksessa 3mm koukku (olisi kyllä saanut olla vähän pienempikin).