Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Sormikkaat

Syksyllä sormikkaat hajosivat. Ei oikeastaan kovin suuri menetys, akryyliset, nyppääntyneet eivätkä kovin kauniit tai lämpimät. Yritin etsiskellä kaupoista uusia, turhaan. Olen aina ollut vähän epäluuloinen sormikkaiden neulomisen suhteen, mutta nyt päätin voittaa ennakkoluuloni. Ja eihän se sitten niin vaikeaa ollutkaan! Seurasin suurin piirtein Bambula-blogin ohjetta . Sormikkaisiin kului 52g Maijaa. Ihan toimivathan näistä tuli, sopivat suunnilleen nollakelille. Vähän vielä harkitsen pitäisikö keväämmällä neuloa toiset, vähän ohuemmat.

Suklaamousse

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä itse suklaamoussea. Helpompaa ja herkullisempaa kuin osasin odottaa. Ohje (4-6 annosta) 200g suklaata (puolet maitosuklaata ja puolet tummaa) 20g voita tai 1rkl ranskankermaa 4 kananmunaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuna Ei muuta! Sulata suklaa ja sekoita joukkoon voi tai ranskankerma. Erottele keltuaiset valkuaisista. Sekoita kelutaiset sulaan suklaaseen. Vaahdota valkuaiset. Sekoita suklaan joukkoon ensin 1/4 vaahdosta, sen jälkeen loput. Lusikoi mousse annosmaljoihin tai isoon tarjoiluastiaan ja anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti. Kermavaahtokin sopi näihin aikas kivasti. Tein ohjeen puolikkaana, ja siitä tuli juuri sopivasti kaksi lasillista. Mousse on melko täyttävää, joten periaatteessa ohjeesta olisi saanut kolme vähän pienempääkin, mutta ihan riittävää annosta. Alkuperäinen ohje on ranskalaiselta reseptisivustolta . Sieltä löytyy myös kaunis kuva, josta moussen rakenne näkyy hyvin. Itse en osannut niin siististi syödä...

Pallukkapeitto

Yli vuoden  jälkeen jämälangoista virkattu torkkupeitto on vihdoin valmis! Aloittelin peittoa 2013 joulukuun alussa ja reunuksen sain virkattua valmiiksi 2014 joulukuun lopussa. Aina välillä projekti oli katkolla, joskus muutamankin kuukauden. Pallukoiden virkkaaminen oli hauskaa. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyin lopulta kiinnittämään palat ompelemalla. Tämä oli ehdottomasti työn tylsin ja ehkä aikaavievin vaihe. Ompelin paloista 8 kappaletta 4x4 ja 4 kappaletta 4x5 palan blokkeja. Nämä blokit sitten reunustin virkkaamalla, ja lopulta yhdistin toisiinsa ompelemalla. Reunuksen virkkaaminen lopuksi olikin sitten jo taas mukavaa. Peittoon kului yhteensä 808 grammaa puuvillalankaa. Pallukat on virkattu erimerkkisillä ja vähän eri vahvuisillakin langanjämillä. Blokkien ja koko peiton reunat on virkattu pääasiassa Dropsin Parisilla. Koko työ on virkattu 2,5 koukulla.

Se paras mutakakku - ja hyvää uuttavuotta!

Meillä vuosi vaihtui nautiskellen tästä herkusta, ikisuosikistani. Pidän leivonnaisista, joissa ei tarvita sähkövatkainta. Sellaisista, jotka voi vain sekoittaa kasaan. Tämä mutakakkuresepti on sellainen. Valmista syntyy nopeasti ja lopputulos palkitsee. Ohje 200g voita (tästä voi vähän nipistääkin, 175g riittää myös) 200g suklaata, joista puolet hyvää maitosuklaata, puolet tummaa 2 dl sokeria (tästäkin voi nipistää halutessaan) 5 kananmunaa (tai 4 isoa) 1rkl  (manteli)jauhoa Sulata voi ja suklaa. Sekoita joukkoon sokeri. Kun seos on hieman jäähtynyt, sekoita joukkoon kananmunat yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Lisää mantelijauho. Paista irtopohjavuoassa 200 asteessa 20 minuuttia. Kakun keskustan kuuluu vielä hyllyä, kun sen ottaa uunista. Anna kakun levätä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään. Käsitöitä luvassa ihan lähipäivinä, eräs ikuisuusprojekti on silitystä vaille valmis!