Viime postissa mainitulta matkalta tarttui mukaan pienen neuletakillisen verran Dropsin Paris lankaa Seinäjoelta. Muutaman illan Ravelrya selailtuani päätin, että näistä tulee Miette. Miettekin on muuten sellainen malli, jota olen katsellut ja ihaillutkin jo pitkän pitkän aikaa, mutten sitten kuitenkaan koskaan ole itse neulonut. Nyt on sitten kai se oikea aika, ja minullekin tulee Miette.
Neulomisen lisäksi olen ommellut. Alkuvuodesta paloja oli jo melko paljon. Pienten ja vähän pitempienkin luovien taukojen jälkeen niitä on nyt päätetty olevan riittävästi, ja olen edennyt palojen yhdistelyyn. Luksi harkitsin yhditämistä virkaamalla, mutta muutaman epäonnistuneen kokeilun jälkeen luovuin ideasta. Nyt omepelen paloja 4x4 palan ruuduiksi, jotka sitten lopuksi ehkä virkkaan yhteen. Ja ihan lopuksi ehkä virkkaan vielä koko peittoon yhtenäisen reunuksen. Ostin sitä varten jo muutaman kerän harmaata Parisia sieltä Seinäjoelta, mutta turha näitä on liian aikaisin lukkoon lyödä. Katsotaan miten käy!
Oi oi, tästä tulee kyllä aivan ihana pallero- peitto <3
VastaaPoistaKiitos Maija :) Hitaasti mutta varmasti se tästä kokoontuu...
VastaaPoista