Tilkkupeitot ovat mielestäni ihania. Niissä on jotain valtavan kodikasta ja lämmintä. Vuosien mittaan olen muutamankin kerran meinannut ryhtyä ompelemaan sellaista itsekin, mutta aina jänistänyt. Hommassa kun nimittäin on sellainen pieni mutka, että säntillinen ompelutyö ja minä emme oikein kuulu yhteen. Ja tilkkutöissähän pitää olla säntillinen. Leikata palat täsmällisen kokoisiksi ja pitää saumavarat ommellessa tasaisina. Ja näpertää pienten palasten kanssa turhautumiseen asti. Mikään näistä ei lopulta oikein sovi minulle.
Jokin aika sitten kangasvarastoani kaivellessa päätin kuitenkin rohkaista mieleni. Mihin paremmin saisi kaikenlaisia kankaan jämäpaloja upotettua kuin peittoon?! Päätin antaa piutpaut säntillisille tilkkutyöohjeille ja ryhdyin työstämään omaa peittoani yläasteella opetetulla kaitaletekniikalla. Siinä leikataan kankaista (suunnilleen) tasaisen paksuisia suikaleita, jotka ommellaan yhtenäiseksi raidalliseksi pinnaksi. Näin saatu kangas leikataan sitten uudelleen suikaleiksi pituussuunnassa. Nyt tuloksena on ruudullisia tilkkusuikaleita, joista sommitellaan ja ommellaan lopullinen pinta. Pieniä palasia ei siis tarvitse käsitellä oikeastaan missään kohden työtä.
Nyt olen päässyt työssäni hauskimpaan vaiheeseen, tikkaamiseen. Halusin ehdottomasti tikata työn käsin. Tilkkupinnan tikkaan ympyröillä, reunuksiin on suunnitteilla jotain vähän muuta.. Katsotaan sitä sitten myöhemmin. Käsin tikkaus on ollut yllättävän nopeaa, ja kerrassaan koukuttavaa. Tikkaan helmilangalla ja luultavasti monen makuun melko suurilla pistoilla.
Pidän tästä projektista enemmän kuin mistään muusta vähään aikaan! Saumat eivät osu kohdikkain eivätkä tilkut taida olla aivan minkään väriopin mukaan aseteltuja, mutta mitäs siitä. Aluksi koin jostain käsittämättömästä syystä jonkinlaisia alemmuuden tunteita oman peittoni suhteen. Mietin mm. ääneen miehelle, viitsinkö nyt tätä peittoa varten tilata vähän kalliimpaa puuvillavanulevyä vai tyytyisinkö vain halvempaan polyesterilevyyn, kun "eihän tämä nyt mikään oikea tilkkutyö ole"... Tilasin vanun (onneksi, se on ihanaa!) ja olen nyt päässyt tuosta "oikean tilkkutyön" ahdistuksestakin ohi. Työnimenä tällä on Huvikumpu.
Jokin aika sitten kangasvarastoani kaivellessa päätin kuitenkin rohkaista mieleni. Mihin paremmin saisi kaikenlaisia kankaan jämäpaloja upotettua kuin peittoon?! Päätin antaa piutpaut säntillisille tilkkutyöohjeille ja ryhdyin työstämään omaa peittoani yläasteella opetetulla kaitaletekniikalla. Siinä leikataan kankaista (suunnilleen) tasaisen paksuisia suikaleita, jotka ommellaan yhtenäiseksi raidalliseksi pinnaksi. Näin saatu kangas leikataan sitten uudelleen suikaleiksi pituussuunnassa. Nyt tuloksena on ruudullisia tilkkusuikaleita, joista sommitellaan ja ommellaan lopullinen pinta. Pieniä palasia ei siis tarvitse käsitellä oikeastaan missään kohden työtä.
Nyt olen päässyt työssäni hauskimpaan vaiheeseen, tikkaamiseen. Halusin ehdottomasti tikata työn käsin. Tilkkupinnan tikkaan ympyröillä, reunuksiin on suunnitteilla jotain vähän muuta.. Katsotaan sitä sitten myöhemmin. Käsin tikkaus on ollut yllättävän nopeaa, ja kerrassaan koukuttavaa. Tikkaan helmilangalla ja luultavasti monen makuun melko suurilla pistoilla.
Pidän tästä projektista enemmän kuin mistään muusta vähään aikaan! Saumat eivät osu kohdikkain eivätkä tilkut taida olla aivan minkään väriopin mukaan aseteltuja, mutta mitäs siitä. Aluksi koin jostain käsittämättömästä syystä jonkinlaisia alemmuuden tunteita oman peittoni suhteen. Mietin mm. ääneen miehelle, viitsinkö nyt tätä peittoa varten tilata vähän kalliimpaa puuvillavanulevyä vai tyytyisinkö vain halvempaan polyesterilevyyn, kun "eihän tämä nyt mikään oikea tilkkutyö ole"... Tilasin vanun (onneksi, se on ihanaa!) ja olen nyt päässyt tuosta "oikean tilkkutyön" ahdistuksestakin ohi. Työnimenä tällä on Huvikumpu.
Aivan ihana! Ja hyvällä asenteella. Mulla on samanlainen tyyli tehdä asioita :)
VastaaPoistaMahtava asenne! Ja raikas peitto tulossa! Ja loistavaa, että päädyit kunnon vanuun.
VastaaPoistaMinusta logiikka menee niin, että jos näkee vaivaa tehdäkseen käsin (eritoten tikatakseen käsin!), kannattaa ilahduttaa itseään kunnon materiaaleilla. Puuvillavanua on ihan toista tikata kuin polyesteriä, ja se tuntuu ihan eriltä ja lopputulos on ihan eri ja kaikki on vain ihan eriä sen kanssa :-) Puhun kuin mikäkin konkari... Oikeasti itse olen tehnyt vain yhden tilkkutäkin (jonka kanssa mietin samaa - laittaako rahaa puuvillavanuun), jonka tikkaaminen on ollut kesken jo... mmm... jotakin kolme vuotta. Mutta minulla on hyvä syy siihen! Halusin tikata käsin, mutta sitten kädet tulehtui. Nyt on ajatuksissa tehdä loput tikkaukset koneella. En viitsi käyttää pinsettiotettani tikkaamiseen vaan säästän sen muuhun tekemiseen (koska voin edelleen näprätä vain rajallisen määrän).
Bongasin blogisi vasta äsken (Facen kautta). Täytyy jatkaa nyt siihen tutustumista :-)
Elina
Pauliina, kiitos :)
VastaaPoistaSinihanhi, kiitos rohkaisusta. Noin mäkin päädyin ajattelemaan, että tehdään sitten kunnon materiaaleista kun kerran tehdään. Ainakin toivoisin tuon kestävän käytössä.