Siirry pääsisältöön

Viikonloppuna tehtyä

Viikonloppu kului kotona rauhallisesti flunssasta toipuessa, ja oli mukavan tuottoisa :) Mitään en ihan täysin valmiiksi saanut, mutta viimeistelyä vaille kuitenkin.


Pisimmälle valmistuivat lapaset, ne pitää enää päätellä. Lapaset ovat menossa myynitin, ja mallina niissä on yksi suosikeistani, isomummon lapasista kopiotu. Mitään nimeä kuviolle en ole löytänyt. Se muistuttaa toisaalta Lavansaaren, toisaalta Seiskarin lapasten mallia, mutta on kuitenkin omanlaisensa. Toistaiseksi olen päätynyt kutsumaan näitä Aitomäki-lapasiksi mummon asuinpaikan mukaan. Oikeampi nimi olisi kyllä varmaan Hyppälä-lapaset, Karjalasta Hyppälän kylästä kun mummo alunperin oli kotoisin. Lankana näissä on Maija, kolmosen puikoilla neulottu.


Kirahvejakin syntyi. Nämä on ajateltu lähinnä vauvan leluiksi, mutta kyllä niitä asustaa tiettävästi muutaman aikuisenkin lemmikkinä. Tälläkertaa värit varmaan kyllä vetoaa enemmän juurikin aikuisiin kun vauvoihin... Kauniita, mutta myönnettäköön että melko hailakoita, tuota yhtä lukuunottamatta. Silmät kaikilta vielä puuttuu, samoin täyttöaukon ompelu. Myyntiin siis matkalla nämäkin, kankaat Eurokankaan palalaareista.


Viimeisimpänä työnä aloitin vielä eilen illalla kämmekkään ihan vaan itselleni. Kirpeässä syysilmassa tehty iltakävely herätti huomaamaan, että mulla on vain yhdet ainoat kämmekkäät. Kotona kaivelin lankapusseja, ja lapaslankojen jämistä sommittelin silmää miellyttävän väriyhdistelmän. Tykkään :) Jotenkin mulle tulee noista mieleen Fazerin ananas-karkit, tai siis tuo karkkipurkki, vaikka sen värit ovatkin paljon puhtaammat ja kirkkaammat. "Kuviostakin" pidän, jos tuota nyt varsinaisesti kuvioksi voi nimittää. Olen viimeaikoina tykästynyt tosi paljon tuollaisiin yksinkertaisiin, rytmikkäisiin, oikeilla ja nurjilla silmukoilla pelaaviin neulepintoihin. Niissä on jotain tavattoman rauhoittavaa, viehättävää ja kaunista.

Kommentit

  1. Todella kauniit lapaset, ihana väriyhdistelmä! Myös valmistumassa olevien kämmekkäiden väriyhdistelmä vetoaa minuun kovasti. Kaunista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Noista kämmekkäistä olen kyllä itsekin aika innoissani. Tuo kellertävä on mun värimaailmaan ihan uusi lisäys, jota oon tänä syksynä hiljalleen alkanu ripotella asusteisiini. Kasvojen lähellä en sitä oikein voi käyttää, mutta muualla sitten.

    VastaaPoista
  3. Hauskoja kirahveja! :) Lapasetkin on kauniit, pitäisi itsekin opetella kirjoneuleen tekeminen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Vyyhti! Kirjoneuletta kannattaa rohkeasti kokeilla! Yllättävän helppoa se oikeasti on, kunhan aloittaa mallilla, jossa langanjuoksut pysyvät korkeintaan neljän silmukan mittaisina.

    VastaaPoista
  5. Oliskos tuo Parikkalan lapanen :) ?

    VastaaPoista
  6. Jantta, näin puoli vuotta jäljessä kurkin kommentteja... :) Ne on melkein kuin Parikkalan lapaset, mutta silmukkamäärät kuviossa on erit. Parikkalan lapasten kuviot on "puikeampia", näissä taas neliömäisempiä. Varmaan joku muunnos puolin tai toisin päin? Jokin vuosi sitten törmäsin tällaisiin Savossa neulottuihin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti