Bongasin kirjaston uutuuspöydältä mitä lämminhenkisimmän joulupallokirjan: Joulupallot. Jouluunhan on enää aikaa viikkoa yli kolme kuukautta, joten nyt on jo korkea aika aloittaa valmistautuminen!
Kirjassa esitellään 55 kuvioaihetta neulottuihin joulupalloihin. Olen jo neulonut kaksi kirjan malleista: kreikkalaisen ristin (hieman muokattuna) ja yhden sydänmalleista. Kolmas malli, joulutähti, on parhaillaan puikoilla. Näistä kolmesta pitäisi tulla joulukoriste meidän ulko-oveen. Suunnitelmissani sidon pallot yhteen roikkumaan kauniilla punaisella silkkinauhalla. Pallojen neulominen on aikas koukuttavaa, ja voipa olla että muutama pallo päätyy jollekulle ystävälle tai sukulaisellekin.
Pidän kirjasta kovasti. Erityisesti minua ilahduttaa mallien runsaus: tarjolla on todella monipuolinen valikoima jouluisia kuvioaiheita, perinteisiä ja vähän yllättäviäkin! Kirjan ohjeet ovat tosi selkeitä ja helppoja toteuttaa. Ainoa miinus on pallojen hankala täytettävyys, ohjeen mukaan täyttöaukoksi jää suorastaan naurettavan pieni kolonen, jonka seurauksena täyttäminen on tuskastuttavan hidasta. Jostain syystä en kuitenkaan toistaiseksi ole lähtenyt aukkoa suurentamaan, vaan nyhertänyt kärsivällisesti.

Kommentit
Lähetä kommentti