Siirry pääsisältöön

Kolmas kerta toden sanoo...

Löysin pinterestistä lapasmallin, johon ihastuin, Kaisa mittens. Lankakorin pohjalta löytyi sopiva määrä sinisävyistä Smartia ja oranssia Maijaa (vähän eri vahvuista tietysti...), joten ryhdyin työhön.

Jo alussa rupesi vähän epäilyttämään. Neuloin kuitenkin sinnikkäästi ensimmäisen lapasen peukaloa vaille valmiiksi. Oikeasta kuvakulmasta kuvio näyttää melkein just niin kivalta kuin kuvittelinkin. Muuten neulepinta näytti mielestäni kuitenkin turhan rauhattomalta. Lisäksi mokasin peukalokiilan kuvio-osuuden. Purkuun meni.

















Seuraavaksi hylkäsin oikeat ja nurjat silmukat ja siirryin perinteisiin linnunsilmiin ja intialaiseen peukalokiilaan. Jälkimmäinen onnistui erinomaisesti (vaikkei kuvassa näykään). Linnunsilmätkin ovat periaatteessa ihan kivat, mutta ehkä tuo kaksivärisyys on kuitenkin liikaa. Purkuun tämäkin.



Versiota 3 ei vielä ole aloitettu. Tällä kertaa pitäydyn kahdessa värissä. Jatkan ehkä edelleen linnunsilmillä. Ehdottomasti jatkan intialaisella peukalokiilalla.


Kommentit

  1. Samaa harjoiteltu täälläkin, huivia on tullut aloiteltua pari kertaa ja taidan tehdä sittenkin sen ensimmäisen aloituksen ohjeella. Blogiini en tästä ole kertonut mitään, jos sitten kun huivi on valmis.

    VastaaPoista
  2. Jos saisin puikolla aikaan tuollaista kuvioa, en varmasti purkaisi. En tosiaankaan! Intialainen peukalo, tunisialainen koukku... paljon kaikkea mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Joskus vaan tarvii purkaa... :) Marle, jos yhtään neulot niin intialainen peukalokiila on mitä mainioin tuttavuus - ja helppokin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti