Siirry pääsisältöön

Siemennäkkäri

Tämä on hyvää. Ohje on alunperin Viljavapaa keittiö -blogista. Blogi on sittemmin siirtynyt suljetuksi, joten en voi linkittää. Harmi, blogissa oli vaikka kuinka paljon muitakin herkullisia ohjeita. Näkkäriohjeen onneksi kirjoitin jo ylös jo ensilöytämältä.


3 munaa (tai 2 isoa)
3 dl siemeniä (tällä kertaa laitoin 1,5 dl auringonkukan, 0,5 dl pellavan, 0,5 dl kurpitsan, 0,5 dl seesamin ja vähän unikon siemeniä)
n. 1/2 tl suolaa
1 dl jauhoa (tällä kertaa laitoin 1/2 dl tattari- ja saman verran mantelijauhoa)

Sekoita aineet. Levitä taikina uunipellille ohueksi levyksi (nuolija on tässä hyvä apu). Meillä on sen verran iso pelti, että taikina ei riittänyt ihan koko pellille.
Paista 175 asteessa n. 15-20 minuuttia, kunnes näkkäri on kauniin väristä ja kuivakkaa. Paloittele heti uunista oton jälkeen ja anna jäähtyä.
Minun näkkärini paistui tällä kertaa sen verran rapsakaksi, että leikkaamisesta ei lämpimänäkään tullut mitään vaan palaset piti murtaa.

Kommentit