Pääsiäisaamu alkoi munien värjäämisellä. Ensin ajattelin mennä perinteisillä sipulin kuorilla, mutta sitten muistin laatikossa lojuvat KoolAidit. Ei kun värjäämään!
Valitsin neljä väriä: Strawberry-Kiwi, Orange, Cherry ja IceBlue. Laatikossa olisi ollut myös Grape, mutta pikaisen nettihaun jälkeen jätin sen pois, koska tuloksena näytti olevan kauniin lilan sijaan harmaa.
Ja tällaisia niistä sitten tuli. Ylhäällä ja alimpana on Orange (toinen oli liemessä kauemmin), ylhäältä toisena IceBlue (lemppari) ja toiseksi alimpana ensin vasemmalla Strawberry-Kiwi ja Cherry.
Munat värjäytyivät hyvin, mutta kosteana väri pyyhkiytyi/hankautui jonkun verran pois. Minua näin syntynyt kuluneen näköinen pintä kyllä viehätti. Kun munat saivat kuivua kunnolla, väri pysyi paremmin.
Värjäsin vain kuusi munaa, aamupalalle. Kuoren alle väri oli imeytynyt vain Cherryssä, makua ei ollut häiritsevästi. Yksi sininen muna jäi vielä koristamaan keittiötä. Säästin liemet, eiköhän niillä vielä huomennakin värjäillä.
Tässä vielä ulko-oven (rappukäytävässä ) ovikoriste. Kirjan sivuista leikattuja paperihöyheniä, muutama oikeakin, pari pientä pajunoksaa ja lintunen.

Hienot pääsiäisvärit! :)
VastaaPoistaKiitos Pitko, niin minustakin :) Värjäilin samoilla liemillä vielä seuraavana päivänä toisenkin satsin, hyvin toimi.
VastaaPoista