Siirry pääsisältöön

Uusi alku

Kun reilu 3 vuotta sitten muutimme Thaimaahan, bloggaaminen jäi. Aika meni alkuun selviytymiseen ja sopeutumiseen, tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä oli vaikea löytää. Ilmastokin vei voimia. En myöskään oikein löytänyt sopivia käsityötarvikkeita. Tuntui, että olin tällä(kin) saralla elämssäni aika hukassa. Lisäksi samaan aikaan some tuntui siirtyvän blogeista entistä enemmän Facen ja Instagrammin suuntaan.

Hiljalleen elämä on asettunut uomiinsa. Arjesta on tullut arkea, ja ne käsityötarvikkeetkin ovat löytyneet. Osa tosin Suomesta lähetettyinä. Entistä vahvemmin olen siirtynyt käyttämään kierrätysmateriaaleja.



Alan myös hiljalleen löytää itseäni ja tyyliäni tässä kovin erilaisessa maassa. Rakastin, ja rakastan edelleen, meidän viimeistä kotia Suomessa. Sen värejä ja tunnelmaa. Täällä - kaikki on erilaista. Tähän maahan suomalaisen kaunis ja harmonisen vaalea ja murrettu sävymaailma istuu huonosti. Valo on erilainen ja luonnon värit niin vahvoja, että vanhat suosikit näyttävät tunkkaisilta tai valjuilta. Materiaaleillekin tulee uusia vaatimuksia kuumuuden, kosteuden ja pölyn keskellä. Lisäksi eläämme täällä on tietyllä tavalla väliaikaista. Vaikka suunnittelemmekin asuvamme täällä kauan, joudumme n. joka neljäs vuosi pakkaamaan kaiken varastoon noin vuodeksi. Sekin hillitsee tavaran kasautumista kummasti, samoin kuin se, että elämme pienehkössä kylässä, josta ei niin vain sisustustavaroita ostellakaan.



Viime vuoden lopulla aloin taas kaivata netin käsityöyhteisöä. Kokeilin erilaisia FB-ryhmiä ja avasin tilin Instagramiin. Aluksi ne tuntuivat kivoilta, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Pelkkien kuvien jakaminen lyhyin kuvauksin tuntui tylsältä. Nopeaa ja käteväähän se on, mutta kaikki jää sitä kautta jotenkin ohueksi, ja postaajat vieraiksi.

Joten, tässä sitä taas ollaan, blogin parissa. En suoraan sanottuna tiedä, miten suosittuja käsityöblogit enää nykyään ovat. Kirjoittelen kuitenkin. Ja alan lukemaan läpi vanhoja suosikkejani ja toivottavasti löydän myös uusia. Olet oikein tervetullut lukemaan ja kommentoimaankin! Blogi tulee sisältämään niin käsitöitä, leivontaa (harvakseltaan), kirjoja, elämiä ja elämänmenoa yleensä. Painotus kuitenkin lienee käsillä tekemisessä.



*Kuvituksena tämän vapaapäivän pikkuaskartelu Flow Book for Paper Lovers 2018 -materiaaleilla.

Kommentit

  1. Kiva, että olet takaisin! Itse kyllä vielä mieluummin seuraan blogeja kuin pelkkää instagramia. Tai no molempia. Mutta käsitöiden suhteen on kiva tietää vaikka jotain prosessista tms, pelkkä kuva on vaan kuva.

    Olisi kiva kuulla myös teidän elämästä Thaimaassa. Oletteko siellä lähetystyössä? Saako Thaimaassa edes olla lähetystyössä...? Miten päädyitte sinne?

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiva kun löysit taas lukemaan :) Joo, ollaan Thaimaassa lähetystyössä. Täällä on uskonnonvapaus, joten ihan avoimesti ollaan. Jos haluat, voidaan jatkaa sähköpostitse? Meillä on kyllä työaiheinen blogigin, mutta se on ollut nyt kyllä kauhean hiljainen... Osoite on: pllindelof.blogspot.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti