Tai oikeastaan vaan niiden päälliset. Puhelinkoteloa tehdäessä totesin, että nyt voisi olla hyvä aika siirtää loputkin farkut kaapin pohjalta hyödyllisempään käyttöön. Hetken harkitsin torkkupeiton tekemistä, mutta olin kerrankin realisti ja myönsin ettei siihen juuri nyt ole aikaa. Sohvan koristetyynyt ovat olleet vähän kulahtaneita jo pitemmän aikaan, joten päätin tehdä niille uudet pääliset. Tässä molempien tyynyjen takakappaleet ennen ompelua. Leikkelin farkkujen lahkeista suikaleita ja asettelin niitä limittäin haluamaani järjestykseen. Päälle neulasin tyynyn kaavan ja leikkasin kappaleet sen mukaan. Lopuksi vielä täytin mahdollisesti jääneet tyhjät kohdat pienillä tilkuilla. Samalla metodilla on tehty muuten myös hame, joka näkyi kalanpyrstö-huivi -postissa. Toimii. Ompelin saumat ensin suoralla ompeleella ja senjälkeen vielä huolittelin. Risareunat siis jäivät näkyviin, mutta niiden ei ihan kauheasti enempää pitäisi rispaantua. Molemmissa tyynyissä on toisella pu...
- kaunista ja käytännöllistä