Siirry pääsisältöön

pientä ja jouluista

Koulun käsityötunneilla ollaan syksyn mittaan neulottu, neulottu ja neulottu... Neulottu niin pitkään ja hartaasti, että jouduin toteamaan ettei millään enää ehditä ennen joulua ommella suunniteltuja pehmoeläimiä. Jotain kuitenkin täytyy ommella, opsin mukaan jotain jossa harjoiteltaisiin päällikeompelua ja kaarevan sauman kääntämistä, ja niinpä tulin ajatelleeksi heijastimia. Pieni, nopea, tavoitteet täyttävä ja käytännöllinen työ. Tässä oma harjoituskappaleeni aiheesta, Tsirppi (meni jo pikkujoululahjaksi, täytyy tehdän luokkaan uusi...).


Muita malleja ovat kettu (jota tosin oravaksikin arvailtiin), kilpikonna, kissa, lepakko ja hiiri. Ostin kotiin vähän reilumminkin tuota heijastinnauhaa, näistä taitaa tulla tämän vuoden joululahjoja.

Muutakin pientä on syntynyt. Käsityöpuodissa on joulukauden avajaiset 23.11. Tavallisten lapasten lisäksi (joita ei kylläkään monia ole valmistunut...) virkkasin täksi jouluksi myyntiin lumihiutaleita. Olen tehnyt näitä jo parina aiempana jouluna äidilleni joululahjaksi, ja tänä vuonna sitten innostuin enemmänkin. Hiutaleet ovat nopeita virkata, ja kun tällä kertaa toteutin ne "tajunnanvirta-tekniikalla", ei virkkaaminen käynyt liian tylsäksi. Jokainen hiutale on siis omanlaisensa, ihan niinkuin ne oikeatkin.


Ripustusnauhaksi laitoin ohutta satiininauhaa. Kuvassa näkyvissä nauha on kultaista, mutta tein myös valkoisella ja vaaleansinisellä nauhalla varustettuja. Hiutaleet on virkattu pellavalangasta ja tärkätty perunajauhoilla. Kokeilin ensin sokeria, mutta en ollut tyytyväinen tulokseen. En tiedä teinkö jotain väärin, mutta mielestäni siitä jäi jotenkin epämiellyttävän tuntuinen pinta. Pesin siis sokerit pois, ja tärkkäsin jo aiempina vuosina hyväksi havaitulla konstilla:
Sekoitetaan vettä, vähän suolaa ja paljon perunajauhoja. Uitetaan hiutaleita kunnolla, välillä sekotellen ettei perunajauho paakkunnu kupin pohjalle. Pingotetaan hiutaleet muotoonsa leivinpaperin päälle ja silitetään, ensin leivinpaperin lävitse. Kun hiutale on hieman kuivunut, irrotetaan nuppineulat ja silitetään hiutaleet kuiviksi ilman paperia.

Kommentit

  1. Itselläkin on suunnitteilla antaa joululahjoiksi vastaavalla idealla tehtyjä heijastimia, joten hauska nähdä muiden toteutuksia. Oikein suloinen lintunen ja kauniita lumihiutaleita olet saanut aikaiseksi!

    Kiitos muuten tuosta tärkkäysvinkistä. Yritin tehdä viime jouluksi pitsipalloja, mutta useasta yrityksestä ei jäänyt kuin pari jokseenkin käyttökelpoista, kun tärkkäys liimavesiseoksella ei onnistunut kunnolla. Jospa tässä innostuisi kokeilemaan uudestaan perunajauhon kanssa, toivottavasti vähän paremmalla menestyksellä tällä kertaa.

    VastaaPoista
  2. Tää on ollut kyllä mun suosikkitärkki :)! Toimii kuitenkin vaan jutuissa, jotka voi silittää. Se silitys "kypsyttää", eli jämähdyttää sen perunajauhon.

    Monesti oon lukenut ohjeen, jossa perunajauhot ensin keitetään "kypsäksi" ja vasta sitten tärkättävä juttu kastetaan seokseen ja annetaan sitten kuivua muotoonsa ilman silityksiä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti