Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2011.

pientä ja jouluista

Koulun käsityötunneilla ollaan syksyn mittaan neulottu, neulottu ja neulottu... Neulottu niin pitkään ja hartaasti, että jouduin toteamaan ettei millään enää ehditä ennen joulua ommella suunniteltuja pehmoeläimiä. Jotain kuitenkin täytyy ommella, opsin mukaan jotain jossa harjoiteltaisiin päällikeompelua ja kaarevan sauman kääntämistä, ja niinpä tulin ajatelleeksi heijastimia. Pieni, nopea, tavoitteet täyttävä ja käytännöllinen työ. Tässä oma harjoituskappaleeni aiheesta, Tsirppi (meni jo pikkujoululahjaksi, täytyy tehdän luokkaan uusi...). Muita malleja ovat kettu (jota tosin oravaksikin arvailtiin), kilpikonna, kissa, lepakko ja hiiri. Ostin kotiin vähän reilumminkin tuota heijastinnauhaa, näistä taitaa tulla tämän vuoden joululahjoja. Muutakin pientä on syntynyt. Käsityöpuodissa on joulukauden avajaiset 23.11. Tavallisten lapasten lisäksi (joita ei kylläkään monia ole valmistunut...) virkkasin täksi jouluksi myyntiin lumihiutaleita. Olen tehnyt näitä jo parina aiempana jouluna ...